Puhuttelevia hetkiä ja isän arkea...

Puhutteleva hetki Espanjan illassa. Menin viemään roskia roskikseen. Siellä oli juuri mies penkomassa roskiksia. Hän meni sivuun ja odotti, että laitan omat roskani roskikseen ja palasi penkomaan, josko niistä löytyisi jotain.

Jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan. Toisella on mennyt elämä näennäisesti hyvin, toinen etsii ruokaa roskiksesta. Toinen on terve ja toinen on sairas. Jumalan silmissä jokainen on kuitenkin yhtä arvokas. Jeesus on maksanut saman hinnan jokaisesta.

Meille on perheenä viimeaikoina tullut sydämelle täällä kansanryhmät, jotka ovat köyhiä ja halveksittuja. Aina kun tiettyjen kansanryhmien edustajan näemme, syttyy sisimmässä taivaallinen rakkaus heitä kohtaan. Tiedämme, että se ei tule itsestämme, vaan Jumalalta.

Loppujen lopuksi ilman rakkautta emme saa aikaan mitään. Meidän tulee täyttyä Jumalan rakkaudesta toisia ihmisiä kohtaan ja viedä heille totuuden sanomaa, evankeliumia rakkaudessa. Totuus ja rakkaus yhdessä. Evankeliumin julistus ja laupeuden työt. Olemme iloinneet siitä, että saamme tänä keväänä seurakuntana myös aloittaa pienen ruoka-avustuksen vähävaraisille, jotka tulevat perhekerhoon.

Isän arkea:

Täytyy sanoa, että elämä isänä on muuttunut täällä Espanjassa ollessa. Alussa tuntui, että pöllähdimme tänne vieraan kielen ja kulttuurin keskelle tietämättä siitä juuri mitään, koska lähtömme tänne oli niin nopea. Jo pelkkä arjesta selviytyminen oli alussa raskasta. Toisaalta nyt olemme ymmärtäneet, että sillä kaikella on ollut tarkoitus. Saimme jo heti alussa hyviä ystävyyssuhteita sitäkin kautta, kun monet meitä auttoivat alussa. Sen lisäksi suhde lapsiin on tuntunut tiivistyvän kaiken keskellä ja vaikka se ei aina helppoa ole, niin tällä hetkellä täytyy sanoa, että tosissaan nautin isyydestä.

Nyt arkemme on jo huomattavasti helpompaa kuin alussa. Suurin onnistumisen kokemukseni on ollut ehdottomasti kielen oppiminen. Arjen perusasioista ja palavereista ym. selviän jo espanjan kielellä kohtuullisesti. Nyt vaan tarvitsisi uutta motivaatiota ottaa oppikirja käteen ja edetä seuraavalle tasolle. Edelleen tavoitteena olisi syksyyn mennessä viimeistään puhua jo kokopitkät saarnat espanjaksi. Lyhyempiä puheita tulee jo pidettyäkin välillä espanjan kielellä.

Talviaikana on ehdottomasti suuri yllätys ollut kylmyys. Vaikka astemäärät ulkona on suuremmat kuin Suomessa niin ollaan paleltu täällä paljon enemmän kuin Suomessa, koska asunto on jatkuvasti kylmä. Onneksi on ollut sauna ja hyviä sauanakavereitakin viileinä iltoina, myös joitain espanjalaisia. Viimeksi Jacobon ja Ilpon kanssa saunoessamme saimme kokeilla myös Laukaasta asti lähetettyä saunavihtaa. Pienet asiat ovat saaneet elämässämme suuren merkityksen. Jo pieni lähetetty korttikin Suomesta tuo suuren ilon sydämeen. Kiitos kaikille, jotka taistelette rinnallamme.

Keväästä odotamme monin tavoin voiton kevättä. Innolla odotamme, mitä Jumala tulee seurakunnassa ja San Javierissa tekemään. Saamme myös kevään aikana ottaa joitain vieraita tänne aktioon. Maaliskuussa on jo tulossa ensimmäinen aktiolainen Laukaasta reilun viikon ajaksi auttamaan meitä arjessa lasten kanssa sekä seurakunnassa. Myöhemmin keväällä on mahdollisesti tulossa isompi aktioporukka meidän kanssa evankelioimaan lähiseutua.

Suuri ilo on isänä ollut myös nähdä lasten sopeutuvan tänne loistavasti. Nyt Johannes ja Jooel ovat jo koulussa. Valtava ilo on ollut hakea heidät koulun jälkeen, kun he ovat olleet täynnä iloa ja ovat saaneet uusia kavereita. Johannes puhuu jo espanjaa melko paljon. Lapsemme ovat Jumalan käsissä ja uskomme, että tämä ajanjakso, mikä Espanjassa asutaan jää heidän mieliinsä positiivisena kokemuksena.

Loppuun vielä tuttu, lohduttava jae Raamatusta: "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room.8:28

- Tommi

Isä-tyttö aikaa La Mangassa.


Tärkeä ystävä Jacobo.

Saunaan menossa.

Siunattu katumme, jossa asuu mukavat naapurit.

Välillä täytyy käydä liikkumassa luonnossa.


IItun lempipaikka. Alarappunen.

Cafe con leche. Kahvi ja maito. Flavio ja Eden.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveiset kentältä! -haastattelussa lähettipariskunta Irmeli ja Ilpo Viljanen

Suomessa...

Juhlatunnelmissa...