Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Hiljentymistä, kielenopiskelua ja erikoinen ranta...

Kuva
Meidän työjakson alku alkaa olla siinä vaiheessa, että sellainen perusarki on viimein löytynyt kaiken muutto- ja virastoasioiden jälkeen. Meidän arki on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa, mutta sanoisin, että hyvällä tavalla erilaista. Ehkä suurin muutos on tapahtunut lasten arjessa. Heitä ei täällä enää kiinnosta niinkään tabletit ja telkkarit vaan he mieluummin tykkäävät leikkiä pihalla ja sisällä. Se onkin siunaus, kun ulos on helppo lähteä puistoon ja sisälläkin on mielekästä leikkiä, kun on tilava asunto. Oman mieleni täyttivät ensimmäisinä kuukausina kaikki käytännön asiat ja niistä selviäminen. Uusi kieli toi suurimman haasteen alkuun. Kieli kuitenkin tarttuu pikkuhiljaa ja koko ajan on helpompaa. Vaikka en omista parasta mahdollista keskittymiskykyä, on Jumala auttanut kielen opiskelussa ja motivaation sen oppimiseen on suuri. Ollaan sosiaalisia ihmisiä ja eletään täällä sosiaalisessa kulttuurissa, joten on todella suuri motivaatio päästä kieleen sisälle. Jumala on siun

Terveiset kentältä! -haastattelussa lähettipariskunta Irmeli ja Ilpo Viljanen

Kuva
On aika lyhyesti esitellä kaksi erittäin tärkeää henkilöä liittyen meidän oloomme täällä Espanjassa. Ilpo ja Irmeli Viljanen ovat Fidan lähetystyöntekijöitä. He ovat perustaneet San Javierin seurakunnan ja ovat siinä pastoripariskuntana tällä hetkellä. He ohjaavat työtämme täällä näinä meidän ensimmäisinä lähetysvuosinamme. Ilpo ja Irmeli ovat olleet lähetystyössä jo kymmeniä vuosia Uruguayssa ja Espanjassa. On valtava etuoikeus kun saa aloittaa lähetystyön näiden kokeneiden työntekijöiden rinnalla. Viljaset ovat koko elämänsä antaneet Jumalan käyttöön ja se on todella puhuttelevaa ja esimerkillistä. Ilpo ja Irmeli Viljanen Terveiset kentältä! -haastattelussa lähettipariskunta Irmeli ja Ilpo Viljanen, (San Javier, Espanja) Kertoisitteko hiukan itsestänne? Irmeli: Olen keski-ikäinen, vilkasluonteinen ja yleensä valmis uusiin haasteisiin. Iloitsen suunnattomasti jos saan olla jollekin siunaukseksi ja yksi suurimmista iloistani on antamisen ilo. Kun on saanut

Toivepostaus: Suomalaisen äidin arkea Espanjassa

Kuva
Tämän postauksen aihetta toivottiin minulta jokin aika sitten. Kerron kuulumisten lisäksi siis hieman millaisia eroavaisuuksia olen huomannut täällä Espanjassa verrattuna lapsiperheen arkeen Suomessa, näin äidin ja vaimon näkökulmasta katsottuna. VESI Käytännön asioista minulle ensimmäisenä tulee mieleen vesi. Täällä San Javierissa juomavesi on sinällään ihan puhdasta juotavaksi, mutta siinä on kuulemma niin paljon kalkkia, ettei sitä terveyssyistä kehoteta juomaan suoraan hanasta (munuaiskivien muodostumisriski). Ensimmäisiä hankintojamme tänne muuttaessamme olikin Brita-kannu, jonka läpi vesi valutetaan. Haaveissa on hankkia jossain vaiheessa suoraan vesihanaan kiinnitettävä suodatin, joka helpottaisi arkea, eikä tarvisi enää tuon kannun kanssa pelata. Pidän jääkaapissa paria täyttökannua Brita-kannun lisäksi, koska 5-henkisessä perheessämme vettä kyllä kuluu päivässä useampi kannullinen! Siksi hanaan kiinnitettävä suodatin olisikin tosi kätevä. SIESTA E