Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Tunnelmia...

Kuva
Kaksi kuukautta lähtöön. Vaikka vielä onkin paljon lähtövalmisteluja jäljellä, niin monet asiat on jo ihan hyvällä mallilla. Viimeisimpien viikkojen aikana on ollut lähtöjuhlia seurakunnissa ja olemme saaneet kokea monia rohkaisevia kohtaamisia. Valtavan kiitollisia ollaan kaikesta tuesta, mitä olemme saaneet. Tällä hetkellä fiilikset ovat hyvin odottavaiset. Toisaalta sitä odottaa jo, että pääsee lähtemään ja taas toisaalta on hyvä kun on vielä vähän aikaa hoitaa asioita sekä tavata ihmisiä täällä Suomessa. Yksi asia, mikä jaksaa aina ihmetyttää on Jumalan täsmällinen ja pilkuntarkka johdatus. On niin valtavasti taas tapahtunut asioita, joissa hänen johdatuksensa ja aikataulunsa on ollut niin tarkkaa ja täsmällistä, että sitä ei mitenkään olisi voinut saada ihmisvoimin aikaan. Kun katselee vuosien taakse, niin ymmärtää Jumalan täsmällisen johdatuksen. Kaikki tilanteet ja ihmissuhteet, jokainen hetki on ollut tärkeää Jumalan johdatuksessa ja se on tuonut meidät nyt tähän hetkeen.

Ikuista taisteluako?

Kuva
Meillä jokaisella on tietty mielikuva omasta kehostamme. Aina se ei välttämättä ole realistinen. Itse olen kipuillut kroppani ja painoni kanssa jo vuosikausia. Oikeastaan voi sanoa, että teini-ikäisenä se varmaankin alkoi -tietynlainen oman ruumiinsa arvosteleminen ja "sättiminen". Olen kokeillut aikuisiällä jos jonkinmoiset "ihmedieetit ja keittokuurit". Nyt äitiyden myötä olen oikeastaan tajunnut miten väärin olen kohdellut omaa kehoani. Välillä riuduttaen sitä nälkään ja välillä taas ahmien syötävää yli todellisen tarpeen. Tällä iällä, jo yli kolmikymppisenä, ei enää halua laiminlyödä omaa ruumistaan. Tuntuu, että kaikki "konstit" on käytetty ja jäljelle on jäänyt totaalinen elämänmuutos ruokailujen ja liikunnan suhteen. Olenkin ottanut tavoitteekseni tehdä ns. loppuelämän terveysmuutoksia ja päästä kokonaan "ikuisen laihduttajan" roolista. Toki toivon, että saisin karistettua vuosien aikana kertyneitä kilojakin, mutta en epärealistisesti enä